Lasten ja nuorten voimaharjoittelu: Uusimmat tutkimustulokset 2023

Nuorten voimaharjoittelu on turvallista ja suositeltavaa

Maaliskuussa 2023 on julkaistu toistaiseksi kattavin tutkimuskatsaus, johon on koottu nykyinen tieto lasten ja nuorten voimaharjoittelun vaikutuksista.

Murretaanpas muutamia myyttejä:

Lapset eivät voi kasvattaa voimaa eikä lihasmassaa. Väärin. 100 %:lla tutkimuksiin osallistuneista on tapahtunut positiivisia muutoksia voimassa, lihasmassassa ja kehonkoostumuksessa.

Voimaharjoittelu pysäyttää pituuskasvun. Väärin. Tutkimustulokset eivät ole osoittaneet, että voimaharjoittelusta olisi haittaa pituuskasvulle. Tutkimukset osoittavat päinvastoin, että kasvulevyjen altistaminen mekaaniselle kuormitukselle on hyödyllistä kehon ja luuston kasvulle.

Voimaharjoittelu on vaarallista lapsille. Väärin. Voimaharjoittelun osoitettu vähentävän rasitusvammoja noin 50 %. Erityisesti nuorilla urheilijoilla voimaharjoittelun tuoma tuki- ja liikuntaelimistön vahvistuminen on vähentänyt vammoja muussa urheilussa.

Lapset ja nuoret voivat tehdä kuntosalilla pääasiassa samoja liikkeitä kuin aikuisetkin. Sopiva määrä perusliikkeissä on esimerkiksi kahtena-kolmena päivänä viikossa noin kolme 6–15 toiston sarjaa per liike sellaisella kuormalla, jota pystyy turvallisesti hallitsemaan. Kuormat on siis sovitettava nuoren teknisiin kykyihin ja voimatasoihin.

Missä iässä lapsi tai nuori voi aloittaa voimaharjoittelun? Silloin kun on kykenevä kuuntelemaan ja noudattamaan aikuisen ohjeita.

Pojilla tehtyjä tutkimuksia on toistaiseksi huomattavasti enemmän kuin tytöillä tehtyjä. Varsinkin poikien osalta tutkimukset osoittavat selvästi, että voimaharjoittelu parantaa merkittävästi mm. lihasvoimaa, juoksunopeutta, koordinaatiota, ketteryyttä ja liikkuvuutta.

Lähde:

https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC10049541/

Jätä kommentti

Pidä blogia WordPress.comissa.

Ylös ↑