Viimeisen parin vuoden aikana yleinen hintataso on noussut reilusti kuten varmaan moni on huomannutkin. Myös meillä on salin kustannukset noussut reilusti ja tähän asti hintojen nousut on revitty yrittäjän omasta selkänahasta. 1.9.2024 nousee yleinen alv. 24 prosentista 25,5 prosenttiin ja vuodenvaihteesta 2025 alkaen nousee näillä näkymin vielä liikuntapalveluiden arvonlisävero 10 prosentista 14 prosenttiin.
Saleja on pyöritetty koko ajan omien päivätöidemme lisäksi ja toimeentulomme tulee pääasiassa muualta kuin salien pyörittämisestä. Viimeisten parin vuoden aikana olemme jopa lisänneet päivätöiden määrää, että saadaan pidettyä salin kustannukset asiakkaalle mahdollisimman alhaalla. Palkattuja lisäkäsiä meillä ei ole edelleenkään ollut koko Gymboxin historian aikana. Hinnat tulevat nousemaan keskimäärin euron tunnille mikä on vähemmän mitä kustannustaso on noussut ja tulee nousemaan.
Hinnasto 1.9.2024 alkaen
Hinnoittelu menee edelleen kävijämäärän mukaan joko 1–2 aikuista tai 3–5 aikuista. Treenipaketit toimivat kaikkina kellonaikoina klo 04–23 välillä. Yksin treenaaville on halvemmat päiväpaketit, jotka toimivat aikavälillä 04-15 joka päivä.
1-2 aikuista (+ max 3 alaikäistä lasta), kaikki kellonajat 04-23
30×30 min 220 € (voimassaoloaika 6kk)
20×30 min 160 € (voimassaoloaika 6kk)
10×30 min 80 € (voimassaoloaika 6kk)
5×30 min 40 € (voimassaoloaika 3kk)
2×30 min 16 € (voimassaoloaika 2kk)
1×30 min 8 € (voimassaoloaika 2kk)
3–5 aikuista (+ lapsia niin, että osallistujamäärä on max 5hlö), kaikki kellonajat 04-23
30×30 min 300 € (voimassaoloaika 6kk)
20×30 min 220 € (voimassaoloaika 6kk)
10×30 min 115 € (voimassaoloaika 6kk)
5×30 min 58 € (voimassaoloaika 3kk)
2×30 min 24 € (voimassaoloaika 2kk)
1×30 min 12 € (voimassaoloaika 2kk)
10x30min YKSIN klo 04–15 kummallekin salille 50€
Treenipakettien voimassaoloajat ovat sitovia!
Asiakkaana olet itse vastuussa siitä, käytätkö ostamasi treeniajan voimassaoloajan puitteissa. Meille tulee paljon pyyntöjä jatkaa treenipaketin voimassaoloaikoja milloin mistäkin syystä. Lähtökohtaisesti voimassaoloaikoja ei pidennetä, ellei virhe ole tapahtunut meidän taholta.
Saleilla maksimimäärä ihmisiä on 5 kerralla ja se pitää sisällä myös mukana olevat lapset. Hinnoittelu menee mukana olevien aikuisten mukaan, jotta esim. yhden perheen osalta hinnat saadaan pidettyä kohtuullisena. Pari tapausta on tullut viime aikoina ilmi, jossa kävijöitä on huomattavasti enemmän kuin mistä on maksettu. Tällainen toiminta on sekä varastamista että erittäin ikävää ja aiheuttaa mm. sitä, että valvontaa on lisättävä. Lisäksi on ollut pari tapausta, joissa tiloja on jätetty siivottomaan kuntoon. Kaikkiin asiattomiin tapauksiin puututaan ja niistä seuraa joko huomautus, salin käyttöoikeuden peruutus tai lasku esim. ylimääräisestä siivouksesta tai puuttuvista maksuista.
Mihin hinnoittelu perustuu?
Hinnoittelu perustuu mm. siihen, että suurempi määrä kävijöitä kuluttaa laitteita enemmän ja lisää siivouksen tarvetta verrattuna yksittäisiin kävijöihin.
Erilaisia laite- ja välinetoiveita tulee meille pitkin vuotta. Toiveita toteutetaan mahdollisuuksien mukaan ja haluaisimme itsekin kehittää saleja vielä paremmiksi. Viimeiset pari vuotta on valitettavasti ollut niin tiukkaa, ettei uusia hankintoja ole pystytty juurikaan tekemään.
Mistä salin kulut koostuvat: mm. tilavuokrat, lainanlyhennykset, leasingmaksut, kulunvalvonta, kameravalvonta, vakuutukset, verot, viranomaismaksut, YEL, laitehankinnat, verkkokauppa, varauskalenteri, vesi, sähkö, korjauskulut, palvelumaksut, siivousvälineet, kirjanpito, lumityöt, hiekotus, vessapaperit, saippuat, pesuaineet, jätehuolto yms.
Hyviä treenejä kaikille ja toivotaan, että maailman taloustilanne lähtisi parempaan suuntaan.
Kiitos kaikille asiakkaillemme sillä pääasiassa kaikki on sujunut hyvin.
Lähes kaikki jättävät salin aina hyvään kuntoon ja pitävät kiinni varatuista ajoista. Meillä on paljon vakioasiakkaita, jotka ovat käyneet salilla perustamisesta asti ja uusiakin asiakkaita on tullut tasaista tahtia.
Terveisin Toni ja Henna

Jätä kommentti