Gymbox on ollut toiminnassa nyt kolmatta vuotta. Ensimmäinen sali avattiin lokakuussa 2018 ja homma lähti heti hyvin käyntiin. Ensimmäisen vuoden aikana (2019) tehtiin uusia hankintoja muutaman tuhannen euron edestä, mutta ensimmäinen kesä olikin kävijöiden suhteen sen verran tiukka, että taloudellisesti mentiin hieman tappiolle koko vuoden osalta Tonin PT työt mukaan lukien. Eli palkkaa ei ole jäänyt salin pyörittämisestä eikä omista PT töistä yli vuoteen. Alun virheistä oppineena tehtiin hieman korjauksia hintoihin ja uusia hankintoja on tehty vähän harkitummin. 2020 vuoden alusta varauduttiin taloudellisesti niin, että pärjätään kesän yli, vaikka vähän hyytyisikin, mutta sitten tuli korona ja kalenteri olikin melko täynnä koko kesän.
Joskus oltiin salaa mietitty, että toimintaa voisi laajentaa hallin toiselle puolelle ja siihen tulikin sitten mahdollisuus kun vuokraisännän oma liiketoiminta siirtyi pois viereisistä tiloista. Alkusyksystä pääsimme remontoimaan toista puolta ja sali saatiin auki suunnitellusti 1.10.2020. Kiitokset tästä mahdollisuudesta kuuluu vuokraisäntä ”Ranelle”, joka on ollut kiitettävästi mukana myös käytännön toteutuksessa ja muutenkin hyvin hengessä mukana alusta saakka. Salit päätettiin erottaa toisistaan nimillä Fit ja Power. Fit salin laitteistossa on otettu huomioon ensimmäisen parin vuoden aikana tulleita toiveita. Powerin puolella pääpaino on enemmän vapaissa painoissa. Uusia laitetoiveita on tullut muutamia.
Taloudellinen tilanne on tällä hetkellä sellainen, että (2020) alkuvuoden tulot on laitettu uuden salin perustamiseen ja nyt ensimmäiset kuukaudet on säästetty pesämunaa, jotta pärjätään mahdollisten sulkutoimien tai muuten hankalien aikojen yli. Lisäksi kummallakin salilla on hyvät peruslaitteet ja uudet hankinnat kannattaa tehdä harkiten, ettei salit tule liian täyteen ja sitä kautta liian ”tunkkaisen” oloiseksi. Tällä hetkellä tilanne on sellainen, että asiakkaita saleilla on paljon ja varsinkin arki-iltoihin ja viikonlopuille olisi varmaan enemmän tulijoita, kun on kapasiteettia. Emme kuitenkaan tiedä mikä on todellinen tilanne, kun koronarajoitukset päättyvät ja normaalit harrastustoiminnat jatkuvat. Siksi eletään varovasti suurempien hankintojen suhteen. Jos kävijöitä riittää yhtä paljon vielä, kun poikkeusolot loppuvat niin laitetaan sitten vaikka uutta salia taas pystyyn .
Lisäksi kahden salin aiheuttama työmäärä on vähän päässyt yllättämään ja tässä on venytty aika oman jaksamisen äärirajoille ja vähän ylikin kun kaikki saleihin kuuluva hoidetaan päivätöiden sekä oman arjen ohessa. Siksi meistä Toni jää helmikuun alusta pois päivätöistä ainakin toistaiseksi ja keskittyy salin sekä kasvaneen valmennustoiminnan hoitamiseen. Meiltä kysyttiin tässä eräs päivä, että mikä siinä salissa muka niin paljon työllistää. Vaikka Gymbox onkin pääasiassa itsepalvelusali niin silti päivittäisten toimien pyörittämiseen menee aikaa useita tunteja (siivoukset, laitteiden huollot, uusien asiakkaiden neuvonta, laskutukset, kirjanpito, paperien ja pesuaineiden täydennykset, lumityöt, varauskalenterin ylläpito jne…). Kaikki liikuntaeduilla maksetut treenipaketit hoidetaan itse manuaalisesti ja niitä on ollut ainakin joulu-tammikuussa yli puolet kaikesta myynnistä. Siivouksia on hoidettu usein aamuyöstä ennen omia työpäiviä tai yövuorojen jälkeen aamulla ja ensimmäisiin sähköposteihin vastaillaan aamuisin jo ennen kun noustaan sängystä ja viimeisiin sängystä ennen nukkumaan menoa, joten töitä täällä taustalla tehdään kirjaimellisesti herätyksestä nukkumaan menoon. Asiakkaita meiltä löytyy reilun parin vuoden ajalta noin 700 ja tällä hetkellä erillisiä varaajia on esim. tammikuussa noin 100 per sali. Kokonaisuudessaan kun lasketaan, että keskiverto varaajan siivellä käy 2-3 muuta niin kokonaiskävijämäärät kuukausitasolla on noin 400-600 asiakasta ja koko ajalta noin 1500-2500. Tällaiseen asiakasmäärään mahtuu monenlaista ihmistä.
Reilusti suurin osa kävijöistä noudattaa salin sääntöjä kiitettävästi, mutta valitettavasti sekaan mahtuu myös joitakin, joiden käynnin jälkeen saattaa tulla sanomista. On ihan ymmärrettävää, että joskus voi jäädä epähuomiossa painot palauttamatta telineisiin tai jotkut hikijäljet pyyhkimättä. Toivomus kuitenkin olisi, että jokainen lukisi salin säännöt läpi ja pyrkisi pitämään omalta osaltaan huolta, että paikat jäävät siistiin kuntoon ja seuraavan olisi aina mukava tulla salille. Ja toisaalta toivomme, että ymmärrettäisiin myös muiden epätäydellisyyttä jos joskus joku tavara on väärässä paikassa tai joku laite jäänyt pyyhkimättä. Toivotaan, että kaikki tekevät parhaansa, jotta seuraavan olisi hyvä tulla treenaamaan. Me puolestamme hoidamme joka päivä kummankin salin perussiivouksen ja järjestyksen ylläpidon.
Yhteistyöterveisin Toni ja Henna Koskinen
Vastaa