Uudellamaalla kielletään henkilömäärästä riippumatta kaikki sisätiloissa järjestettävät yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset kolmeksi viikoksi ajalla 28.12.2021–17.1.2022. Lisäksi alueelle on annettu tartuntalain pykälän 58 g mukainen määräys tiettyjen asiakas- ja yleisötilojen sulkemisesta. Sulkupäätös on voimassa kaksi viikkoa ajalla 28.12.2021–10.1.2022.
Suljettavaksi määrättyjä tiloja voi kuitenkin käyttää vuonna 2004 syntyneiden ja sitä nuorempien lasten ja nuorten ohjattuun harrastustoimintaan. Lisäksi tiloja voi käyttää lakisääteisten palvelujen toteuttamiseen, kuten lääkinnälliseen kuntoutukseen. Päätös tilojen sulkemisesta ei koske ammattiurheilemista eikä yksityis- tai perhe-elämän piiriin kuuluvaa toimintaa.
Ohjeet salilla kävijöille:
Salilta tulee poistua aina heti kun oma treeniaika päättyy ja salille tullaan vasta, kun oma treenivuoro alkaa. Pyritään huolehtimaan turvaväleistä vuorojenvaihdon yhteydessä niin, että poistutaan ajoissa ja seuraavat ei tule ennen kuin edelliset ovat poistuneet.
Huolehditaan hygieniasta, desinfioinnit, käsienpesut
Treenataan tutussa porukassa, joten uusia kontakteja ei synny
Sairaana, altistuneena tai karanteenin aikana ei saa tulla salille. Kunnat valvovat, että määräysten mukaisia velvoitteita noudatetaan.
Oikein Hyvää Joulua kaikille asiakkaille!

Vastaa